Kirjoitin jo aiemmin siitä, että tahdon kuvata tästä eteenpäin ihmisiä entistä aidommin. Kalastella mukaan tunteita siitä hetkestä ja luottaa omaan tekniseen osaamiseen siten, että pystyn tiputtamaan siihen keskittymisen minimiin.

Tämä juttu juontaa juurensa järjestämääni arvontaan, josta pystyi voittamaan pariskuntakuvauksen. Voiton mahdollisuuksia pystyi parantamaan tässä arvonnassa siten, että perusteli lyhyesti, että miksi kuvaus tulisi tarpeeseen. (Onnittelut muuten vielä Hanna-Leena S:lle arvonnan voitosta!)

Vastauksia kertyikin satoja ja niissä oli yksi yhdistävä tekijä. Todella suuri osa käsitteli sitä, että pari on ollut viimeksi yhteisissä kuvissa häiden tai jonkin muun juhlan mainingeissa, eikä sen jälkeen kuvia olekaan otettu mahdollisesti kymmeniin vuosiin. Toki hääkuvat ja kihlajaiskuvat yms. ovat tärkeitä, mutta elämä on kuitenkin niin paljon muutakin kuin yksittäiset juhlapäivät.

Tästä tuli ajatus, että hitto, kyllä tavallinen rakkaus ansaitsee tulla kuvatuksi. Tässä hetkessä, ilman juhlatamineita ja puolta sukua odottamassa kahvitteluun.

Tahdoin testata tätä hommaa käytännössä ja pyysin kaverin kaveria eli Avec Ave blogin -Avea ja hänen miesystäväänsä Tommia tulemaan koekaniineiksi. Aven kanssa olikin pitänyt kuvata jo aiemmin, mutta sopiva hetki ja teema oli tähän asti hakusesssa.

Ave kirjoittaa kokemuksistaan omassa blogissaan, joten itse keskityn tässä siihen, että miltä kuvaus tuntui kuvaajan näkökulmasta.

Olen päässyt mielestäni jo hyvin sinuiksi tarinalähtöisen potrettikuvaamisen kanssa. Oli oikeastaan tosi hauska huomata, että Ave ja Tommi olivat ajatelleet varmaan kuvauksen vähän erilaiseksi. Näitä kuviahan ei ole ohjattu kädestä pitäen. Kuvaajan rooli tässä menetelmässä on enemmänkin asetella dominoita, antaa pieni tönäisy ja seurata sen jälkeen tapahtumia kameran lävitse.

Aikaa meillä meni rontti kaksi tuntia ja siinä kerettiin kahvitellakin välissä, puhumaan tärkeät kissa-asiat ja käymään lävitse Android-järjestelmän kehityksen oleelliset vaiheet. Kotimatkalla parannettiin vähän maailmaakin. :P

Ehkä parasta näissä kuvauksissa on se, että parin välillä oleva lämpö siirtyy tavallaan myös kuvaajaan. Hetkestä nauttivien ihmisten seuraaminen, heidän kanssa nauraminen ja jutustelu on melkoinen työpaikkaetu, jota ei kovin monessa ammatissa pääse nauttimaan.

Itse kuvista sen verran, että olen näihin tosi tyytyväinen. Uskon kuvaajana kehittymiseen enkä epäile, ettenkö tekisi taas vuoden päästä ainakin omasta mielestäni parempaa. Mutta nyt, tässä hetkessä, olen mielettömän onnellinen ja näitä katsoessa tulee lämmin fiilis. :) Tässä on muuten esillä vähän alle puolet lopullisista valmiista kuvista.

Kiitos siis vielä Avelle ja Tommille! Seuratkaahan muutenkin Aven blogia, sieltä löytyy hyvin kirjoitettua ei-niin-pinnallista lifestyleä ihan laidasta laitaan.