Elina & Henkka – Hääkuvaus Jyväskylässä

Otan nähtävästi tavaksi, että aloitan jokaisen uuden postauksen päivittelemällä edellisestä kerrasta kulunutta aikaa. Tällä kertaa meni tosin vain muutama kuukausi. Siinä ajassa on kuitenkin kerennyt tapahtua paljon. Tämän vuoden hääsesonki on esimerkiksi kerennyt loppumaan omalta osaltani. Keskityn nyt ensi kevääseen asti omiin projekteihin ja hieman lyhyempiin asiakasduuneihin. Niitä onkin tulossa muutamia tosi mielenkiintoisia, mutta niistä myöhemmin.

Tämä vuosi on pitänyt sisällään häitä mm. tässä aivan naapurissa, Tampereella, Helsingissä ja Italiassa. Aivan kaikesta en varmaan kerkeä tässä off-seasonillakaan bloggailla, mutta koetan jotain saada kuitenkin esille.

Yksi iso juttu tapahtui aivan äsköttäin. Nämä uudet sivut päivitettyine portfolioineen avautuivat nimittäin eilen. Portfoliosta löydät nyt napakan läpileikkauksen tämän vuoden duuneihin. Esimerkiksi hääkuvauskansion kuvista lähes kaikki ovat kuluneelta vuodelta. Tämä on minusta tärkeää, sillä nyt tuo kuvakokoelma antaa selkeämmän kuvan millaista kuvaa olen viime aikoina tehnyt ja suuntaa sille millaista kuvaa teen ensi kesänä.

Tämän postauksen aiheena piti muuten olla Elinan ja Henkan häät. Niistä sen verran että ne oli huikean hauskat ja niissä näkyi aivan mahtavasti parin omat mieltymykset ja harrastukset. Mitään ei tehty sen takia, että näin pitää tehdä tai näin on aina tehty.

Kyseessä oli myös kauden ainoa keikka, jolloin keli muodostui minkäänlaiseksi haasteeksi kuvauksien suhteen. Nimittäin first lookkien jälkeen alkoi aivan armoton vesisade, joka monimutkaisti hieman potrettikuvia. Kuvat kuitenkin saatiin ja myöhemmin illalla ilta-aurinko helli valokuvaajaa siten, että pystyimme käyttämään vielä  ylimääräisen tovin lisäpotretteja varten Majakosken kauniilla koivukujalla.